Pages

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Jämäsukat

Mun kaapeissa on melko paljon sukkalankojen jämiä. Osa on kamalia pätkävärjättyjä, osa ihan kivoja ja osa mahtavia. Lankavarastot eivät laihdu rahkan syömisellä, joten on ryhdyttävä sanoista tekoihin.



Malli: Oma perussukka 60 silmukalla
Puikot: 2,25mm
Lanka:  Regia 4-ply harmaa ja Drops Fabel punaoranssi yht. 62g


Lankana Dropsin Fabelia neljän kerroksen raidoilla. Muutamaan kohtaan sattui raitalangassa tuo musta kohta, jonka seurauksena syntyi muutama tuollainen paksuhko raita, mutta who cares... Mitä mainioin reissuneulomus, kun ei ollut ohjetta seurattavana.




Pitäisiköhän sitä ottaa tavaksi neuloa yhdet tällaiset aina muiden projektien välissä. Ehkäpä.
Valmistuisi sukkiakin ja nuo ei-niin-kivat-langat loppuisivat joskus.  






Ajattelin kyllä ensin neuloakin toiset sukat, mutta tulikin sitten muita suunnitelmia. Lankakauppa Kerään saapui Cascadea ja minä tietenkin "vahingossa" ostin neuletakkiin langat... Osoittautui jälkikäteen oivalliseksi ajatukseksi, koska malli on mitä ihanin ja jäätävä flunssa saapui viikonloppuna kylään. Lämpimän villan neulomista peiton alla. Ja niistämistä.


Melko ihana pintaneule..

Näihin kuviin ja tunnelmiin...

torstai 20. maaliskuuta 2014

Top 5 - haaste

Sain Maijalta tämän haasteen. Haaste on hauska ja erilainen, vaikkakin vaati hieman ajatustyötä. Ajatustyötä on taas viime aikoina tehnyt muilla osa-alueilla niin kauheasti, että haasteeseen vastaaminen hieman venähti... Toisaalta enpä olisi ikinä tullut tällaisia asioita listanneeksi ilman haastetta, joten mielenkiintoista jopa itselle!

Ideana siis on, että haastaja kertoo viisi aihetta, joista haastetut tekevät omat Top 5 -listansa. Tämän jälkeen haastettu keksii viisi uutta aihetta ja haastaa mukaan viisi uutta blogia.


Kosmetiikan luottotuotteeni

Viisi tärkeintä, joita ilman elämäni olisi haastavaa. 


  • Biothermin puhdistusemulsio. Ihoni tykkää, kerrankin.
  • Aloe vera geeli. Tallinnan apteekeista vakio-ostokseni. Sopii kaikkeen auringonpolttamista finneihin.
  • Diorshow Iconic Overcurl. Taikoo ripset näkyviin miinuslasien takaa.
  • Garnierin BB-voide. Uusin luottotuotteeni.
  • L'Occitane Angelica Ultra Matte Fluid. Ongelmallisen ihoni pelastaja.


Rakkaimmat kirppislöytöni

En käy enää kovinkaan usein kirppiksillä. Johtuen työ/opiskeluajoista. Lisäksi Tampereen keskustan kirppiksillä tuotteet ovat niin kalliita, että uusia saa kaupasta halvemmalla. Joskus sitä kuitenkin on onnistunut tekemään löytöjä.

  • Ruskea lasipullo. Eurolla lähti meille.

 
  • Lasipullot. Nämä ostin joskus Pirkkalasta kirpputorilta, joka purettiin vuosia sitten päiväkodin tms. tieltä. Muistan näiden olleen -50% eli 10 senttiä kipale. Osoittautuneet hyviksi ostoksiksi, koska suuaukon koko mitä mainioin yhdelle leikkokukalle, mutta alaosan leveys varmistaa tukevuuden.





  • Senkki. Tämän huusivat kyllä vanhempani meille huutokaupasta viime syksynä. Ihana.




  • Riihimäen lasin maustepurkit. 




  • Iittalan Tris-tuikut. Kerään näitä. Melko harvinaiset värit löytyivät sattumalta Torista, ja sopuhintaankin.



Designesineet, joista haaveilen
  • Yki Nummen Lokki Mielestäni tämä on yksi kauneimpia valaisimia, jotka tiedän. Yksinkertaisuudessaan niin kaunis.
Kuva Valoshop.fi
  •  Louis Poulsen Wohlert Pendant Lamp Aistikas. Ja kallis.

Kuva Stardust.com
 


  •  nomon Sunset kello. Kaunis ja yksinkertainen.
 
Kuva Archiproducts








  • Sarpanevan pata 
  • Paperipussi-maljakko. Tässä on se jokin juju, joka uppoaa minuun. Tämä sopisi mainiosti olohuoneen senkin päälle. Muun muassa.
 
Kuva Finnish Design Shop


Parhaat arkiruokani

Olen koulutukseltani ravintolakokki, mutta suutarin lapsilla ei tunnetusti ole kenkiä, joten aika vähän (eli ei lainkaan) meillä syödään mitään fine diningia - arki on paljon useammin... Jauheliha-kana-linjalla mennään usein, kuten varmaan niin monen muunkin kotona.


  • Broiler-aurajuusto-ananaspasta. Toimii kuin junan vessa ja mikä parasta, valmistuu nopeasti, kun töistä tullessa kotona odottaa nälkäinen teini.
  • Hernekeitto. Vapaapäivänä mikään ei ole mukavampaa kuin yllättää Mies kattilallisella itsetehtyä hernekeittoa. 
  • Jauheliha-perunalaatikko. Perunat viipaleiksi, paistettu jauheliha ja munamaito. Tämä on mun herkkuruoka jo lapsuudesta. Puolukkahilloa lisäksi.
  • Rooibos-tee ja rahkajogurtti mangososeella. Aamu/väli/iltapalani päivästä toiseen.


  • Currykana. Jos Poika saisi päättää, meillä syötäisi aina kanaa.Ja riisiä.

Lempimatkakohteeni

Matkailu on ihanaa. Jokaisen vuoden kohokohta on se reissu, olipa se pieni yhden yön matka tai viikon aurinkoloma. Lempimatkakohteissani olen käynyt tai ne siintävät haaveissani.

  •  Kroatia. Rakkautta ensi silmäyksellä.


Mljet


  • Montenegro. 




  • Kuuba. Olen varma, että viihtyisin siellä. Aurinkoa, hiekkaa, kalastusta ja letkeää elämän menoa..
  • New York.
  • Australia. 

Laitan haasteen eteenpäin, koska mielestäni tämä oli kerrankin kiva haaste. Top 5-listaukset haastetuille ovat:
Suosikkilankani
Kirjasuosikkini
Lempileipomukseni
Parhaat luonteenpiirteeni
Kaupungit, joissa haluaisin käydä



Ja haasteen saavat:

Haasteet ovat saattaneet jo saavuttaa toista kautta haastetut, joten ymmärrän varsin hyvin jos haasteeseen ei tartuta tai, että haastettu on jo nujertuneena erinäisten haasteiden alla. 

Keväistä loppuviikkoa kaikille!



perjantai 14. maaliskuuta 2014

The tumput

Olen jo kauan sitten päättänyt neuloa itselleni lapaset, joskus. Nyt se aika vihdoin tuli. Ohje on roikkunut jonossa kauan, mutta nuolipuseroista jäi sopivia jämälankoja käytettäväksi juuri näihin lapasiin. Ja varmaan niitä jäi vielä toisiinkin lapasiin.


Malli: Fiddlehead Mittens
Puikot: 3 mm
Lanka: Drops Karisma yht. 140g


Kolmosen puikoilla Karismasta tulee tuollaista sopivan napakkaa lapastiheyttä, ettei tuule läpi. Alkaa tosin nuo lapaskelit olemaan vähenemään päin, mutta aina tulee onneksi uusia talvia. Ja mä olen sitten kerrankin tumppujeni kanssa valmiina.





Enkä ole myöskään unohtanut Top5- haastetta. Se on jo almost done, tai ainakin hyvin suunniteltu. Ja kohta siis täälläkin. Tämä(kin) viikko on ollut yhtä hässäkkää. Sunnuntaina mä vaan makaan ja hoivaan (tai ainakin passaan) Poikaa, joka sai käteensä k-piikit ja kipsin 4 viikoksi. Ja neulon. Indeed.


Ihanaa viikonloppua lukijat,vaikka sitten jäätävien tuulien keskelle!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kerästä pipoksi...

Kerroin viime postauksessani aikovani suunnistaa Kerään lankaostoksille. Kävinkin siellä. Ihanaa, lankalakon saattoi keskeyttää tilapäisesti, koska kysymyksessä oli force majeure.

Debbie Blissin Blue Face Leicesteriä hypistellessäni päätin, että näistä tulee pipo. Ainakin. (Myöhemmin tämä osoittautui hyväksi ajatukseksi, koska Kate löytyi tänään iltapäivällä autotallimme edestä kurarapakosta monesti yliajettuna... Pelastustoimenpiteet ovat käynnissä.) 





Harmaa plus roosa yhtä kuin kolmioita mallineuleena. Ehdottomasti. Tästä saattaisi olla ainesta myös huiviksi, sellaiseksi tuubihuivityyppiseksi.
Vai mitä olette mieltä?



Oma malli
Puikot: 3 mm ja 3½ mm
Lanka: Debbie Bliss Blue Face Leicester
harmaa 46g, roosa 18g





Oma pääni on yhä iso, joten kostutin tämän saadakseni siihen lisämittaa sekä -leveyttä. Sain hieman, mutta silti tämä on ehkä sopivampi jollekin normaalin pään ympäryksen omaavalle. Seuraavan pipon teen kokoa isommilla puikoilla, saadakseni omaan kupoliin sopivan. 

Lanka on aivan superihanaa. Lämpöistä ja pehmeää, sekä miellyttävää neuloa. Voin vain kuvitella, miten kiva siitä huivista aikanaan tulee...
Pipo odottelee hyllyssä jatkotoimenpiteitä. Vaihtoehtoina tällä hetkellä ovat lahja, blogiin arvonta tai venyttämissessio omaan päähän sopivaksi. 

Sain kivan haasteen Things to make and do- blogin Maijalta. Haaste on työn alla ja toivottavasti viikonlopun aikana listaan omat Top 5- aiheet ja keksinseuraaville uudet. Jännittävää...
 
Blogger Template By Designer Blogs