Pages

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Louise light cardigan

Pidän Carrie Bostick Hogen tavasta suunnitella neuleita. Yksinkertaisia malleja ja useimmiten harmaita, ainakin ohjeiden kuvissa. Ei voisi olla parempaa, ainakaan minulle.

Puikot: 3 mm ja 3,5 mm
Lanka: Isager Alpaca 2, harmaa 150 g ja vaaleanpunainen 40 g

Langaksi valikoitui Isagerin Alpaca 2. Kyseisestä langasta olen tehnyt jo monta neuletta, mutta loppua ei näy. Ja mikä parasta, värikarttaan on tullut matkan varrella monia uusia värejä. 


Jos neuleella on painoa 190 grammaa, voi vaan kuvitella miten höyhenen kevyt se on päällä. Ohuesta langasta neulottuna tämä on kerrospukeutumista parhaimmillaan. Ja lauhan alkutalven jälkeen sitä on tarvittukin, kerrospukeutumista siis. 


Neule on saanut jo napitkin. Helmiäisnapit, jotka mielestäni sopivat ihanasti tähän hempeään värimaailmaan. 


Mallina mitä parhain, selkeä ohje, eikä virheitä. Ja värimahdollisuuksia miljoona, itseäni houkuttelisi tehdä tämä uudelleen päävärinään musta ja kontrastina joku melko kirkas väri, tai ainakin joku muu kuin harmaa. Nähtäväksi jää. Eihän harmaassa toki mitään vikaa ole, mutta voisihan sitä toisinaan irroitella.


Tällä hetkellä puikoilla onkin jo saman suunnittelijan Liv Light
Harmaana, kuinkas muutenkaan.
Ihanaa pakkaspäivää, lukijat!

21 kommenttia:

  1. Ihana, ihana <3. Ja olen niin samaa mieltä, Carrie Bostick Hogen neuleet on mahtavia.

    VastaaPoista
  2. Ihana! Värit sointuvat toisiinsa niin hyvin. Tykkään!

    VastaaPoista
  3. On kyllä tosi ihana. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit käymään Aurinkokujallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja tervetuloa lukijaksi! Tulen toki vastavierailulle. :-)

      Poista
  4. Niin kaunis ja mahtaa olla kevyt takki päällä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, paksuja neuleita on niin hankala tunkea toppavaatteiden alle, mutta tällaista ei edes huomaa. :-)

      Poista
  5. Oih, kuinka ihana! Aloin heti miettiä väriyhdistelmiä - ehkä harmaa ja... toinen harmaa... ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      No, niinpä. Kävi itselläkin mielessä. (Yllätys!)

      Poista
  6. Tämä on ihan valtaisan kaunis! Harmaan ja vaaleanpunaisen yhdistelmä on yksi ikisuosikeistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, harmaa ja vaaleanpunainen ovat kyllä aika ihana. Aluksi epäilytti, että tuleeko liian söpis, mutta ei enää. :-)

      Poista
  7. Se on kaunis eikä harmaassa todellakaan ole mitään vikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No, eihän toki. Harmaa on ihan parasta, tosin väillä mietin, että lukeeko kukaan näitä "tein taas harmaan neuleen"- postauksia... :D
      Mutta ei sen väliä. Neulon kuitenkin harmaata.

      Poista
  8. Yksinkertaista? Harmaata? Täydellistä siis!

    VastaaPoista
  9. Kaunis neule ja ihanan herkät värit sopii tollaseen keveään neuleeseen. Vaan mua naurattaa toi ilo värikartan uusista väreistä jos kuitenkin neuloo aina harmaata - vai onko ne harmaan sävyjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ehkä ne ovat juri ne harmaaseen meleeratut uudet sävyt, jotka saavat sisäisen harmaan neulojani kokeilemaan jatkossa useammin myös muita värejä, kuten kävi jo Robinissa. Rakastan kauniita värejä vyyhdeillä, mutta usein se kuitenkin on harmaa, joka pääsee puikoille... :D

      Poista
  10. Harrah's Resort Southern California - Mapyro
    Harrah's 서울특별 출장안마 Rincon Casino Resort is located in Valley 서귀포 출장안마 Center, 화성 출장샵 California and is open 세종특별자치 출장마사지 daily 24 hours. The casino's 871,000 square foot gaming space offers gaming, 광주 출장안마

    VastaaPoista

 
Blogger Template By Designer Blogs