Pages

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Louise light cardigan

Pidän Carrie Bostick Hogen tavasta suunnitella neuleita. Yksinkertaisia malleja ja useimmiten harmaita, ainakin ohjeiden kuvissa. Ei voisi olla parempaa, ainakaan minulle.

Puikot: 3 mm ja 3,5 mm
Lanka: Isager Alpaca 2, harmaa 150 g ja vaaleanpunainen 40 g

Langaksi valikoitui Isagerin Alpaca 2. Kyseisestä langasta olen tehnyt jo monta neuletta, mutta loppua ei näy. Ja mikä parasta, värikarttaan on tullut matkan varrella monia uusia värejä. 


Jos neuleella on painoa 190 grammaa, voi vaan kuvitella miten höyhenen kevyt se on päällä. Ohuesta langasta neulottuna tämä on kerrospukeutumista parhaimmillaan. Ja lauhan alkutalven jälkeen sitä on tarvittukin, kerrospukeutumista siis. 


Neule on saanut jo napitkin. Helmiäisnapit, jotka mielestäni sopivat ihanasti tähän hempeään värimaailmaan. 


Mallina mitä parhain, selkeä ohje, eikä virheitä. Ja värimahdollisuuksia miljoona, itseäni houkuttelisi tehdä tämä uudelleen päävärinään musta ja kontrastina joku melko kirkas väri, tai ainakin joku muu kuin harmaa. Nähtäväksi jää. Eihän harmaassa toki mitään vikaa ole, mutta voisihan sitä toisinaan irroitella.


Tällä hetkellä puikoilla onkin jo saman suunnittelijan Liv Light
Harmaana, kuinkas muutenkaan.
Ihanaa pakkaspäivää, lukijat!
 
Blogger Template By Designer Blogs