Pages

tiistai 21. toukokuuta 2013

Keltaista köynnöstä...




Malli: Entangled Vines
Lanka: DROPS Alaska
Puikot: 4 mm ja 4½ mm





En muista, että olenko täällä(kin) jo kehunut Botanical Knitsin ihania malleja. Tämä on ehkä tällä hetkellä ihanin kaapissani oleva itse tehty neule. Toistaiseksi. Tekisi mieli tehdä tämä erivärisenä ja eri langalla. Ei kuitenkaan heti perään. Ehkä näin kesäisillä keleillä voisi kutoa jotain vähän kevyempää lankaa...

Jouduin tekemään tähän hieman lyhyemmät hihat (21 cm), koska olin ostanut langan alunperin toiseen projektiin, kuten aiemmin kerroin. Luulen, että hihojen pituus on aika hyvä, tulevat melkein kyynärpäälle. Enemmän on käyttöä vajaamittaishihaisille neuletakeille kuin täyspitkille. Ainakin minulla. Napit löytyivät tutusta Nappipuodista 

Niin ja muokkasinhan minä tätä myös nappilistan osalta. Tein seitsemän napin läpeä kuuden sijaan. Epäilin, että muuten lopputuloksena olisi höröttävä nappilista, ainakin tuosta rintamuksen kohdalta. Mallityttö on varmasti melko erikokoa kuin minä ja yhdessäkään kuvassa kaikki napit eivät ole kiinni, joten varsinaista faktaa ei ole saatavilla... 

Olen ehdottomasti kesäihminen ja aurinko aktivoi minut. Haluaisin kutoa/lukea/ottaa aurinkoa parvekkeellaamme, mutta meille on ilmestynyt joku ampiaisarmeija. Ovat geenimanipuloidun kokoisiakin. Lasittamattomalla parvekkeella ei yksinkertaisesti voi keskittyä mihinkään, jos ampiaisia lentää edestä ja takaa. Olen maalta, tiedän, etteivät ne summanmutikassa pistele ihmisiä, mutta... Minulla on kammo. Muistissa on noin 10-vuotiaana maapesään astuminen tai lähinnä sen jälkitila; vanhempien sängyllä makoilu X-asennossa, kun kainalot olivat täynnä pistoja. Aionkin testata tällaista ampiaisansaa

Uusi työ on jo puikoilla, ensimmäistä kertaa elämässäni teen itselleni jotain vihreästä langasta! 

Muoks.
Sain Lapsen avustuksella parempia kuvia. Tai ainakin kuvia, missä neule on ihmisen päällä.

11 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä kans kiva malli botanical knitsistä. Vähän tuntuu että itekin pitää neuloa se. Se mallissa ollut väri on houkutteleva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli niin kiva neuloa, että saatan tehdä syksymmällä toisen. Himottaisi sellainen maitosuklaan ruskea. :) Ja ihan ohjeenmukaisilla hihoilla.

      Poista
  2. Ihanan keltainen ja kaunis villatakki =)Kivoja ohjeita on tuossa botanical knitsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu, kerrankin koko kirja toteuttamiskelpoisia ohjeita. Keltaisesta on tullut nyt mun(kin) juttu. Vuosikaudet haahuiltu musta, ruskea, luonnonvalkoinen - skaalalla. Nyt on jo harkinnassa kanarianlinnunkeltainen puuvillaneule...?!

      Poista
  3. onpa nätti neule. näemmä käyn nyt vuorotellen eri blogeissa ihailemassa noita botanical knitsin neuleita... pitää varmaan hankkia itellekin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kyllä hankkimista, ei sisällä yhtään sellaista hyi-olkoon-mallia. :-)

      Poista
  4. Kertakaikkiaan ihana neuletakki! Väri on just eikä melkein! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka tilasin langan nettikaupasta värikarttaa toljottaen, niin onneksi osoittautui livenä juuri niin ihanaksi kuin toivoinkin. :-)

      Poista
  5. Tosi kivanmallinen neule ja ah mikä väri.

    VastaaPoista
  6. En tiedä kuinka toimiva tämä vinkki on, mutta kaikkeahan voi aina yrittää? Jostain luin, että joku olisi neulonut / virkannut ampiaispesää muistuttavan viritelmän parvekkeelleen, ja saanut sillä ampiaiset pysymään poissa ja luulemaan, että parveke on jo "varattu"...

    Heh, kuulostipa luotettavalta lähteeltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista tosiaan voisi kokeilla. Tosin nyt ampiaisia ei ole enää näkynyt, liekö sitten syynä viilenneet säät vai onko ne sitten tehneet toimivan pesän jonnekin toiseen osoitteeseen.... Pitääkin etsiä tuollaista pesää Pinterestistä. Siellä on taatusti joku tehnyt sellaisen!

      Poista

 
Blogger Template By Designer Blogs