Pages

perjantai 15. marraskuuta 2013

Iltapäivä messuilla...

Mulla on ollut hivenen hektinen vapaapäivä. Aamulla klo 10.00 bussipysäkille ja autokouluun ajotunneille. Klo 12.30 inssi, joka luojan kiitos meni läpi. Palkitsin itseni siirtymällä pikaisesti Tampereen messukeskukseen, jotta ehtisin edes hieman katsella ja kierrellä... 
Voi sitä ihmisten ja myyjien määrää, ihmisten kai lähinnä. Toisaalta perjantai on ainakin aikaisempina vuosina ollut rauhallisin päivä, mutta who knows. 

Addiktiooni kuuluu vain langat, joten suosiolla ei tarvinnut katsella joka kojua van lähinnä keskittyä niihin, missä oli ihania lankoja. Niitäkin oli useita, vaikka rehellisyyden nimissä on kyllä myönnettävä, että oli myös niitä kojuja, joissa ei ollut niin ihania lankoja.

Kerässä on aina kaikkea herkullista... Näistä tulee mulle huivi, jossain vaiheessa. Isager on mulle ihan uusi tuttavuus, mutta kotimatkalla oli ihan pakko näitä hiukan hypistellä, kun ovat niin ihanan pehmeitä.




Villavyyhdiltä lähti mukaan kahta sukkalankaa. Molemmat päätyvät jossain muodossa jonkun joulupakettiin. 




Ai, niin. Ihanat pakettikortit piti ostaa (olivat tarjouksessakin) ja tietenkin hakea Suomen Käsityön museon messuosastolta tuo ihana kyltti. Ripustan sen oveen ja käyn neulomuksen kimppuun. Ihanaa! 




Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee messuilemaan viikonloppuna, ostin niin maltillisesti, että teille jäi vaiks mitä kaikkea ihanaa. Oikein rentouttavaa viikonloppua ihmiset, mä rentoudun töissä!

12 kommenttia:

  1. Jeeee, kivaa, kiitos raportista. Tuo kyltti on kyllä aika mainio. :D Mä täällä kerin lankaa, että on matkaneulomukseksi jotain sopivaa. Hulluutta, mutta minkäs sitä itselleen voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähän se on valmistautua matkaan asianmukaisesti. :-) Paikallisbussissa ei oikein pääse samaan tunnelmaan - varsinkaan jos se on ääriään myöten täynnä.

      Poista
  2. Kiitokset! Itse en taaskaan pääse messuilemaan, mutta on kiva nähdä, mitä ihanaa muut ovat löytäneet! Onnellisia neulomishetkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä on selattu sukkaohjeita Ravelry sauhuten...

      Poista
  3. Kiva saalis! Itse en pääse paikalle, jonain vuonna kyllä menen. Tilasin sitten lohtulankaa Titityystä... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli tiukka budjetti, koska epäilin jo lähteissäni alkavani sekoilla Väinämöisen sport-vahvuuden nähdessäni ja ostan vielä neuletakkilangat. Lohtulanka on aina hyvä vaihtoehto! :-)

      Poista
  4. Minä en huomannutkaan Suomen Käsityön -museon kojua, joten mulla ei ole tuollaista hienoa Käsityöt kesken -kylttiä. No, kyllä mäkin löysin onneksi lankaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en olisi myöskään huomannut, jos en olisi ihan sattumalta törmännyt kojuun etsiessäni erästä toista kojua... :-)

      Poista
  5. Onnea inssin johdosta!

    Olen vältellyt kaikkia messuja sun muita tilaisuuksia melko taitavasti, mutta joulun alla taidan käydä muutamissa myyjäisissä. Tuskin ostan mitään, mutta ideoita kyllä voisi käydä hakemassa.

    Käsityöt kesken -kyltti voisi olla kiva puusta tehtynä. Taidan laittaa miehelle tilauksen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Puinen kyltti kuullostaa kyllä kivalle, voisi laittaa jo ulko-oveen... :-)

      Poista
  6. Ihania ostoksia! Toivottavasti minäkin pääsen ensi vuonna mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olivat kyllä huippumessut! Ensi vuodeksi järkkään itselleni paremmin vapaata töistä sekä messuseuraa.

      Poista

 
Blogger Template By Designer Blogs