Pages

lauantai 30. marraskuuta 2013

Apinat pakettiin...

Lanitium ex Machina, valikoitui ostoksiini Kädentaitomessuilla ihan tarkoituksella. Väri on kuin luotu työkaverilleni, joten minäpä neuloin sitten sukat joulupakettiin. Cookie A:n Monkeyt. 

Ööö, jokusen vuoden myöhemmin kuin kaikki muut. Alkaa tulla tavaksi tämä jälkijunailu... Toisaalta harkitsen kaikkia päätöksiäni niin pitkään, että siinä valossa tämä neuleohjeidenkin kanssa jahkailu ei yllätä ketään. 


Monkey
Lanka: Lanitium ex Machina, 70g
Puikot: 2,25 mm ja 2,5 mm


Lanka oli ensimmäistä kertaa puikoillani. Mukava neulottava, kaunis värjäys sekä ihana tuntuma. Ja vaikka tuollainen sininen ei ole yhtään mun juttu, niin itse asiassa tämähän on kaunis sävy.





Joululahjaneulomisstressi alkaa ehkä hivenen nostaa päätänsä. Vuorokaudessa saisi olla hivenen enemmän tunteja. Onneksi sentään muutamat lahjat olen tehnyt jo aiemmin tänä vuonna, vaikka luulisi useamman vuoden kokemuksella jo oppineensa jotain tämänkin asian tiimoilta. Meikäläinen on kyllä 24.12 - 30.12 töissä, joten saan pikkuisen jatkoaikaa lahjojen valmistumiseen... 

Viikonloppu tulee olemaan intensiivistä kurssitehtävän tekemistä, mutta myöskin Terrakotta-armeijaa ja Kiinan keisarin aarteita. Rikke-pipon neulomista glögiä maistellen. Kynttilöitä. Lepoa. Miehekkään lapasmallin etsimistä. Niin ja Lähtölaskenta jouluunkin houkuttelisi. Eli varmaan aika kiirus!

Rauhallista tai kiireistä pikkujoulua lukijat!






16 kommenttia:

  1. Hienot Monkeyt! Lahjan saaja on takuulla ikionnellinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lahjan saaja on innokas villasukkien käyttäjä, joten ainakin tulevat tarpeeseen ja ovat toivottavasti mieleisetkin... :-)

      Poista
  2. Kaunis on väri täytyy sanoa niin kuin mallikin! Ja joo vaikka kuinka aloittaisi ajoissa kiire tulee kiire tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jotenkin tää joulu yllättää aina. :-)

      Poista
  3. Nätit tuli! Pitääpä joskus testata itsekin tuota lankaa ja miksei malliakin - tämäkään myöhäisherännäinen ei oo vielä ehtinyt, vaikka muutamat muut Cookien sukat onkin tehty/tekeytymässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Suosittelen testaamaan, molempia. Malli on nopea neulottavakin, kun ei tarvitse tuijottaa kaaviota silmä kovana... :-)

      Poista
  4. Kauniit Monkeyt! Minäkin olen myöhässä, on nimittäin juuri nyt Monkeyt ekaa kertaa puikoilla. Kiva ja selkeä malli tuntuu tämäkin olevan, niin kuin muutama muukin neulomani Cookien malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mukavaa, etten ole ainoa myöhään syttyvä. Saatan kyllä tällä mallilla tehdä toisetkin sukat, nyt kun on vauhtiin päästy... :-)

      Poista
  5. Kauniit on, niin väri kuin mallikin! Minä en ole neulonut vielä mitään Cookielta, joten saas nähdä miten myöhässä minulta tämmöiset valmistuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Eihän tässä kiirettä ole, itse kullakaan. :D

      Poista
  6. Oih sanon minä. Todella kaunis malli ja värikin on kovin mieleen. Mikäs tuossa sinisessä onkin, että näin tänä vuonna se on sykähdyttänyt kovin. Kyllä työkaverin kelpaa ;)

    VastaaPoista
  7. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Minä en tee juuri mitään muodikasta (pari beaniepipoa sallittakoon), mutta väliäkös sillä. Pääasia, että kutimilla on aina jotain. Nyt peruspipo pojalle, beanie miniälle ja sukat naapurille. Kaikki pitäisi saada valmiiksi ennen joulua ja matkustamaankin pitäisi ehtiä.

    Kivat sukat olet joka tapauksessa neulonut, sitä tulin vaan sanomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kutimilla saa ja pitää aina olla jotain! :-)

      Poista
  8. Musta tuntuu jotenkin siltä, että aika tiivistyy vuoden loppua kohden... Mutta kauniit sukat sieltä kiteytyi! :D

    Jotkut hienot neuleilmiöt, kuten Cookie A, toimivat myös ihan vaan muiden töitä seuraamalla (= olen selittänyt itselleni ;)).

    Mukavaa joulukuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiivistyä-sana kuvaakin ehkä parhaiten tätä taistelua aikaa vastaan! :D

      Kiitos! Kokeilepa ihmeessä Cookia A:ta ja saatat sinäkin koukuttua... ;-)

      Poista

 
Blogger Template By Designer Blogs