Pages

tiistai 7. tammikuuta 2014

Nuolipusero

Olen kuolannut tätä(kin) ohjetta sen ilmestymisestä lähtien. Picklesin ohjeissa on aina joku juju, joka useimmiten uppoaa minuun. Tosin välillä ilmestyy sellaisiakin ohjeita, joiden jujua edes minä en ymmärrä.


Arrow sweater
Lanka: DROPS Karisma yht. 370 g
Puikot: 3½ mm


Kummityttöni täyttää keväällä 7 vuotta, joten neule päätyy pakettiin. Konepestävä Karisma ja helppo puettavuus tekevät tästä neuleesta toivon mukaan kelpo arkivaatteen. Lapset harvemmin jaksavat innostua neuletakeista, joiden nappien kanssa pitää tunata pitkään. Lisäksi kummityttöni pitää tunikoista, joten olettaisin onnistuneeni mallivalinnassa.




Kuvissa näkyvä omituinen valkoinen hyhmä on jo hävinnyt. Pimeää ja vettä sataa, kuten on satanut aika paljon tässä alkutalvesta. Yritä tässä nyt kuvata neuleita sitten, kun koko päivän on yhtä pimeää... Toisaalta kuvausolosuhteet tässä olivat muutenkin hankalat. Parvekkeen reunalla keikkuminen, navakka tuuli, naapuriparvekkeelta luodut epäilevät katseet jne..Olosuhteisiin nähden siis varsin kelpo suoritus!




Kummitytön pikkusiskolle valmistuu pusero näillä väreillä. Aika lämpöinen kombo, vai mitä? 

Joululoma koulusta on ohi, tänään palataan koulun penkille. Sekä äiti että Poika. 
Lämpöistä viikkoa teille kaikille!

6 kommenttia:

  1. Ihania värejä molemmissa paidoissa!

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva malli - laskeutuu varmaan kivasti päällä. Värit ovat herkkua etenkin tähän tummanharmaaseen vuodenaikaan. :)

    VastaaPoista
  3. Oo, onpa hauskan näköinen villapaita! Ihanat väritkin molemmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä voisin pitää tällaista itsekin. :-)

      Poista
  4. Iloiset värit nuolipaidassa ja hauska muutenkin!!

    VastaaPoista

 
Blogger Template By Designer Blogs