Pages

torstai 8. tammikuuta 2015

Täydellisen neuleen metsästys

Missioni on löytää täydellinen neulemalli. Westbourne on jo aika lähellä sitä, mutta aina kannattaa neuloa lisää, jos kuitenkin löytyy joku vielä parempi malli. Ehdokkaaksi pääsi Leila Raaben suunnittelema Stasis Pullover. Langaksi valkoitui tietenkin Isagerin Alpaca2, koska se on tällä hetkellä ehkä paras fingering-vahvuinen lanka neuleisiin. Kulutuksen kestävyydeltään se on erinomainen, kesällä valmistunut Westbourne on ollut tavattoman suuressa käytössä, mutta ainoastaan kainaloissa on pientä huopumaa.

Puikot: 2,75mm, 3 mm ja 3,5 mm
Lanka: Isager Alpaca2 yht. 255g

Lankavalintaan vaikuttaa suuresti myös se, että Kerä tuo maahan Isagerin lankoja. Tuskin olisin muuten ikinä edes tutustunut koko lankamerkkiin. Ja on tietenkin äärimmäisen houkuttelevaa päästä, mitä pikimmiten uuden kuorman saapuessa ihailemaan värejä. Ja tekemään valintoja.



Yllätin itseni neulomalla petroolin sinisen neuleen. Tai ylipäänsä sinisen. Pitkään jatkuneen harmaan kauden (joka ei tosin ole poistunut minnekään), on ihan mielenkiintoista huomata, että kyllähän sininen sopii minulle. Ei tosin kirkkaansininen tai vauvasininen, mutta petrooli ainakin. Olen siis valmis poistumaan silloin tällöin mukavuusalueeltani, melko avartavaa.



Olin joulun pyhät vapaalla ja koska alla oli melko raskas työputki, aika kuluikin pääasiassa neuloen. Syöden, juoden ja neuloen. Neule valmistuikin tapaninpäivänä ja pääsi heti pingotukseen. Neuloin ja pingotin hihoihin hieman ekstramittaa, koska minulla on ehkä keskivertoa pidemmät raajat. Sellaiset hihat, jotka ovat jotain väliltä 3/4 ja normaali, ovat oikeasti ihan suosta. Trust me. Tässä neuleessa on ylipitkät hihat, koska pidän ajatuksesta, että voin viileinä kesäiltoina vetää tämän ylleni, eikä ranteenikaan palele. Tai, että keväällä nahkatakin hihasta saa näkyä lämpöinen neule.



Malliltaan tällainen pusero ei ole mitenkään slimfit, mutta mielestäni kaarroke on onnistunut ollakseen kaarroke. Ei siis mitään suuria pusseja kainoloiden alla tai muuta epämukavaa. Varsin onnistunut neule, joka lunasti paikkansa vaatekaapissani välittömästi. Ei täydellinen, mutta melko korkealla omassa luokassaan. Podium-paikka sanoisin.




Niin ja vuosikin vaihtui! Monessa blogissa on esitelty vuoden aikana tehtyjä projekteja, mutta mä passaan. (En siis jaksa tehdä mitään kollaasia) Ei niitä kukaan kuitenkaan jaksa lukea, ja Ravelrystä löytää kaikki, mitä puikoilta on viime vuonna valmistunut. Siis jos kiinnostaa. Minä sen sijaan jatkan metsästystä. Seuraavana vuorossa Suvi Simolan suunnittelema Schnee.

Oikein lämpöistä ja neulerikasta vuotta teille lukijoille! Minä lähden tästä pikapuoliin toteuttamaan yhden unelmani ja huomenaamulla hyppään Finskin siiville. Viidestä vapaasta voi kolme vietttää ihan mainiosti Amsterdamissa. See ya.


8 kommenttia:

  1. Rupesin kommentoimaan, että oi onpa ihana malli! Kunnes tajusin, että itsekin olen hankkinut tuon ohjeen ennen joulua. :D Voisi siis tämänkin neuloa, kun näyttää niin nätiltä myös muissa väreissä. (Ja onneksi ostin viime vuoden puolella, näyttää nousseen hinta aika huimasti alv-lain takia. :S)

    VastaaPoista
  2. Kaunis paita. Sulla on samat suunnitelmat kuin mulla - Schnee ;) Saatan tosin olla paaaaljon hitaampi toteutustahdissani. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  3. On kyllä hyvän näköinen, on :). Tykkään kovasti tuon petroolin ja okran yhdistelmästä. Olipas kiva kuulla, että Alpaca2 kestää mukavasti kulutusta, tuota olen juurikin pohtinut, kun jotenkin tykkään langoista, jotka eivät kuitenkaan ihan välittömästi nyppäänny. (Ja olen samaa mieltä suht pitkäraajaisena, se pitää olla joko ihana 3/4-pituus tai sitten reilu pituus hihoissa. Ei jotain siitä välistä ;) . Ja hei, hyvää reissua :)

    VastaaPoista
  4. Minusta tuo näyttää kyllä ihan täydelliseltä neulepaidalta! Ihana malli ja kauniit värit.
    Rentouttavaa reissua!

    VastaaPoista
  5. Vautsi, ihan mieletön paita! Joo, Isagerit on kyl niin unelmaa!

    VastaaPoista
  6. Kuka nyt sellaisista välimuodon hihoista pitäisi joko 3/4 osaa tai sit reilun mittainen mielellään hieman ylipitkä. Villapaita on varsin kaunis! Ja värit ihanat! Tää on mun suosikkilistalla tää paita mut vielä ei oo ehtinyt puikoille! Schnee sen sijaan on puikoilla ja värinä on petrooli!

    VastaaPoista
  7. Täydellisyyden huippu.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Kaunis on paita, ei voi muuta sanoa. Värit sopivat hyvin yhteen!!

    VastaaPoista

 
Blogger Template By Designer Blogs