On se. Mukava, iso, lämmin ja monikäyttöinen. Loppupäätelmä: kannatti siis neuloa. Tästä(kin) tuli hetkessä suosikkini. Veikkaan, että kevään lähestyessä uuden kevättakin ostaminen siirtyy (taas)- ja kuljen vain tässä.
Malli: Schnee
Lanka: Drops Lima 650 g
Puikot: 4,5 mm
Suosittelen siis lämpimästi tämän neulomista. Houkuttaisi neuloa tämä itselle uusiksi. Hiilen värisenä, esimerkiksi. Ihan hetkeen en varmaan neulo, kun on kaikenlaisia muitakin houkutuksia odottamassa, mutta some day, I hope.
Helmineule on pintastruktuuriltaan kaunis. Ja olkapäiden lyhennetyt kerrokset ovat melko nerokas keksintö. Ohjeessa ei muutenkaan ollut mitään epäselvää tai epäolennaista. Hyvin kirjoitettu ja hyvin testattu ohje on oikeasti kyllä nautinto neuloa. Minun hermorakenteelleni ei ole sopivaa sellaiset voit tehdä a) näin b) näin tai vaihtoehtoisesti c) näin. En tee. Neulon sitten ihan kokonaan eri neuleen, sen sijaan, että neuloisin samasta ohjeesta joku sata eri variaatiota.
Toim.huom. Kolme isoa nappia tulee neulottua kiinnikin huomattavasti nopeammin kuin 10 pientä.
Tällä hetkellä puikoilla on pinkit vauvasukat. Mielessä on jo seuraava projekti, joka saattaisi olla Charlotte Light Cardigan Madder Anthology 2:sta. Kaapissa olisi sopivasti mustaa lankaa, 50% villaa - 50% alpakkaa. Vahva tunne, että toimisi loistavasti käyttötarpeeni kanssa. Will see. Saattaa tässä joku Rikkekin tulla välityönä... Tai kesätoppi. Mitänäitänyon.
Rentouttavaa sunnuntaita, lukijat!
Mä aion neuloa ihan koko päivän. Ja katsoa MM-Falunia. Loistava yhdistelmä.