Pages

Näytetään tekstit, joissa on tunniste muut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. elokuuta 2014

Syksy on kai sitten täällä...

Päivitystahti korreloi vahvasti toimivan tietokoneen kanssa. (Empiirinen tutkimus. 2014. Allekirjoittanut) 

Kesällä tulee tehtyä usein kaikenlaisia reissuja, joille on helppo ottaa sukkakudin mukaan. Isompia neulomisprojekteja ei oikein jaksa kuljettaa kassin pohjalla. Raitasukkaa tehdessä ei tarvitse edes kuljettaa mittanauhaa mukana, kun laskee vaan raidat...





Malli: Oma perussukka 56 s
Lanka: Drops Fabel ja
Lanitium ex Machina Basic Sock yht. 58g
Puikot: 2,5 mm


Näitä yksilöitä on neulottu mm. moottoritiellä, pikkuteillä, lentokoneessa, lentokentällä ja hotellissa. Aina tilaisuuden tullen kaivoin kassista ja neuloin. Kantapään jälkeen unohdinkin, että tarkoitus oli tehdä 5+1 raitoja ja siirryin sujuvasti 4+1 raitoihin. Eipä tuo haitanne, ainakaan minua, vaikka tuskinpa nämä sukat itselle jää.





Kyseistä Dropsin Fabelia on vieläkin jäljellä, en tosin muista ostaneeni lankaa miljoonaa kerää, mutta Ravelryn projektejani katsellessa on pakko todeta ostaneensa ainakin useamman. Vielä jäi ainakin pikkutytön sukkien verran... 



Tilasin muuten loman alkajaisiksi tällaisen kerimislaitteen tuolta Suomenlahden toiselta puolelta. Kerimislaite on erittäin tukeva metallinen, jolla saa kerittyä isompiakin kakkuja erittäin näppärästi. Tällainen on ollut ostoslistalla useita vuosia, mutta valitettavasti Suomen tarjonta ei ole vastannut hinta/laatusuhteeltaan omia vaatimuksia. 


Tämän kokonaishinnaksi muodostuneella summalla olisi kotimaasta saanut huomattavsti pienempia kakkuja kerivän muovihärpäkkeen, jonka postikulut olisikin sitten tulleet vielä päälle. Tilasin tämän torstaina ja tiistaina postipoika oli paketin kanssa oven takana. Ja voi elämä miten huippu tämä kapine on. Nyt en enää voi ymmärtää, miten pystyin elämään ilman kerimislaitetta monta vuotta....


Tuokaa lisää lankaa. Kyllä minä kerin.






Syksy varmaan tulee menemään vahvasti sukkaprojektien parissa... Johtuen muusta elämästä neulomisen ulkopuolella. Sukkia raidoilla ja ilman. Pätkärääkätystä ja yksivärisestä langasta. Pysykäähän kuulolla!

tiistai 31. joulukuuta 2013

Mitä sitä on tullut tehtyä...

Joulutauko blogiin kirjoittamisen osalta venyi oletettua pidemmäksi... Vuoden viimeisenä päivänä on kuitenkin hyvä kirjoittaa, mitä joulukuussa on tullut tehtyä. Tai siis viime postauksen jälkeen.

Tiedätte varmaan Raggegarnin? Langan, jota männä vuosina sai Lankamaailmasta kaupantekijäisiksi... Olen säästänyt ne(kin) langat myöhempää käyttöä varten. Käyttöä tuli nyt. Mies teki eteiseen tuollaisen näppärän säilytys/istumiskalusteen. Istuinosa suorastaan kaipasi jotain pehmennintä. Kaapissa oli superlonia, joten ei muuta kuin vitosen puikot esille ja tikuttamaan. Raitapuolen lankoja oli vain puolikkaan tyynyn verran, joten toiseen puoleen käytin sitten sitä omituista siniväristä lankaa, jota on maustettu punaisilla pilkuilla. Olen ilmeisesti Lankamaailmassa käydessäni luullut pitäväni sinisestä...  

Ainaoikein kun paineli menemään niin tämä valmistui jouheasti. Sitten vaan virkkasin kaksi reunaa yhteen, käänsin, työnsin superlonin sisälle ja virkkasin umpeeen. Ta daa. Here it comes. Hyvin siinä istuu, ja on kivan näköinenkin. Plus Raggegarnit väheni vajaalla viidellä kerällä.






Sinisten Monkey-sukkien valmistuttua halusin tietenkin tehdä punaisetkin. Jos vaikka itselleni. Langaksi valikoitui messuostos, Handun perussukkalanka. Ihana lanka neuloa ja piteän punaiset sukat valmiina.



Monkey
Lanka: Handu Perussukkalanka 70g
Puikot: 2,25 mm




Miehelläni on yksi kaulaliina. Todella vanha, kaupasta ostettu ja oudon värinen. Lupasin tehdä kaulurin. Langan piti olla mustaa ja mallin yksinkertainen. Ullasta löytyi Hugo-kauluri, joka kelpasi asiantuntijaraadille. Lankamaailmasta ostin ale-lankaa, (toim.huom. varastoista ei löytynyt mustaa merinolankaa) ja ei kun neulomaan. Mustaa lankaa ja vesisateisia iltoja, ihme, että näköni on ylipäänsä tallella. Ja kauluri oikein neulottu sekä valmis. 

Tuollaisen kaulurin voisin tehdä itsellenikin. Jos joskus vielä pääsee esimerkiksi pilkille, niin siellä tuollainen olisi oiva. Ja saattaapa olla, että tällaisia valmistuu ensi vuonna lahjaksikin. Joulusta en nyt sentään aloita vielä hölisemään...



Hugo-kauluri
 Lanka: Viking of Norway Baby Ull 72 g
 Puikot: 3 mm




Baby Ullia jäi nöttönen, joten muistin tarvitsevani istuvan pipon. Siis sellaisen ei-löysän, silä niitä kyllä löytyy. Käsityökopan pohjalta löytyi pieni kerän loppu Väinämöistä ihanan punaisessa sävyssä, joten päätinpä tehdä heavy modified version From Norway with love- piposta. Tiinan Napit puuttuu- blogissa ihailin tuota mustalla pohjävärillä toteutettua pipoa. Otin siis lähinnä vaan tuon sydänkaavion. 

Aamusella kurvailin viemään Miehen töihin tämä päässä ja hyvin tämä toimi. Kyseessä on sellainen ulkoilu/kauppareissupipo. Hiuksia ei edes kannata laittaa, kun tämä vetää päähänsä. Lämmin ja tarpeellinen. Indeed.



From Norway with love
Lanka: Viking of Norway Baby Ull ja Väinämöinen
Puikot: 2,25mm ja 3 mm




Joulunpyhät sinnittelin töissä kipeällä olkapäällä, mutta perjantaina oli nöyrryttävä ja mentävä lääkäriin. Tulehtunut kiertäjäkalvosin. Auts. Vahvasti kinesioteipattuna ja lääkittynä loppuikin sitten työputki ennen aikojaan. Nyt sitten vaan ollaan. Onneksi on sentään automaattivaihteinen auto. Ja Netflix.

Oikein rauhallista vuoden vaihdetta ihmiset ja paljon onnea tulevalle vuodelle!

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Välitöitä ja ihan oikeitakin...

Muistaakseni jo aiemmin mainitsin, että Tallinnan reissun matkusteluosuudet neuloin ja virkkasin tiskirättejä. Taas. Se on vaan näppärä matkaneule, kun ei tarvitse olla montaa lankakerää tai muita hässäköitä mukana. Siirryin nyt virkkauksesta neulomaan, kun mun tenniskyynärpää ei oikein diggaa virkkausta, ainakaan mitään hc-tahtia. Mallin pintaneuleeseen löysin eilentein-blogista. Ja tällainen on nyt koko ajan pussukassa odottamassa autoilua....



Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo
Puikot: 3,25 mm
Koukku: 3 mm

Tällä hetkellä puikoilla on keltainen kesätoppi. Mulla on vakaa luotto, että toppisäitä riittää vielä pitkään. Ja jos ei tänä kesänä niin ainakin ensi kesänä. Tämä saattaa valmistua jo ihan kohta, jos illaksi luvattu ukkosmyräkkä saapuu torpedoimaan mun suunnitelmat järvelle lähdöstä. Mies luultavasti ylitöissä viikonloppuna ja Poika kaverillaan yökyläilemässä, joten saattaa olla, että täällä puikot sauhuaa... 



Pionin tuoksuista kesäviikonloppua kaikille!





maanantai 10. kesäkuuta 2013

Tiskirättejä virkaten...

Työkaveri tilasi virkatun tiskirätin. Olenhan mä niitä nähnyt useammassakin blogissa, mutta jostain syystä ei sellainen ole omalle koukulle vielä eksynyt. Nytpä on sekin asia korjattu! Langaksi valikoitui Blend Bamboo, siitä nuo ihmiset näemmä eniten ovat rättejä virkanneet. Olen joskus kutonut langasta mustikkapipon, mutta enpäs muistanutkaan miten ihanan tuntuinen se on. Suunnitelmissa siintää jo pesukinnas, olisi muuten varsin ihana kesätuliainen! 


Näitä valmistuikin näppärästi televisiota katsellen yksi illassa. Ilman mitään hillitöntä koukun kanssa heilumista. Tuo lime/pistaasinvihreä taitaa mennä veljen vaimolle tuliaisiksi, muuten valitsin sellaiset neutraalit värit, että sopii lähes kotiin kuin kotiin.



Olen saanut joskus lahjaksi neulotun tiskirätin. Siis joskus silloin, kun tämä innostus alkoi. Kyseinen yksilö alkoi haista kuin ... ja oli muutenkin käytössä huono. Yritinkin näistä nyt tehdä ilmavia, mutta kuitenkin sellaisia, että näillä jotain saisi kuivattuakin. Tuotekehittelyä siis...
Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo
Koukku: 3 mm
Malli: ihan omasta päästä

Aiemmin talvella loukkaamani polvi kipeytyi viime viikolla aivan kauheaksi sen lisäksi, ettei suoristu. Tänään kävin lääkärillä ja nyt on viikko levättävä. Lääkärin mukaan on sitten oikeasti oltava rasittamatta polvea. Hmm, epäiliköhän se, etten ole ihan haka noudattamaan ohjeita. Nyt on kyllä myönnettävä, ettei oikeasti ole käynyt edes mielessä mikään pikku kävely! 

Viikonloppuna olimme Merikarvialla. Oli aivan mahtavaa nauttia hienosta säästä, hyvästä seurasta ja ruuasta, vaikka kinttu särkikin ja tarvitsin apua veneeseen noustessa ja erityisesti poislähtiessä. Onneksi mies jaksoi auttaa... Automatkalla oli käsityö, mutta saareen se ei päässyt mukaan. Vietin siis taukoa kaikesta normaaliarkeen kuuluvasta! Nyt on mieli levännyt, joten annetaan nyt polven levätä. Puikoilla on yhä se Dream Stripes- huivi... Saattaapa olla, että valmistuu tällä viikolla.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulupalloja

Pakkohan näitäkin oli kokeilla... Ovat muuten äärettömän helppoja ja nopeita kutoa, sekä äärimmäisen addiktoivaa. Erilaisilla väreillä saa hyvinkin eri tyylisiä vaihtoehtoja. Täytteenä käytin ihan tavallista täytevanua, joka tuo mukavasti käsityön leimaa, koska on äärimmäisen hankalaa saada täytettyä aivan symmetriseksi palloksi... Varmasti voisi kutoa sisään esimerkiksi styroksipallon, mutta nämä ovat mielestäni mukavammat. Bambupuikoilla kutoessa silmukat pysyvät paremmin puikoilla, kun aloitetaan niin pienellä silmukkamäärällä. 


Lanka Novita Nalle
Puikot 2,5 mm
Malli Joulupallot- kirjasta


 
Blogger Template By Designer Blogs