Pages

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Big Yes for Light Trails

Ei näitä ohjeita ole ihan jonoksi asti. Siis sellaisia, jonka voisi neuloa useasti. Yleensä sen ensimmäisen (ja ainoan) jälkeen on sellainen olo, että Thank God It's Done. Suvi Simola on onnistunut Light Trails- ohjeensa kanssa niin täydellisesti, että ei voi kuin nostaa hattua. Kiitos Suvi! 
Luulen olevani melko lähellä täydellisestä neulepuseroa. Ehkä.

Lanka: Malabrigo Sock, Persia, 272 g
Puikot: 3 mm ja 3,5 mm

Lankana siis Malabrigo Sock. Joka on edelleen yksi maailman ihanimmista lankoista, sekä neuloa että pitää. Tai ainakin tämänhetkisen kokemuspohjan valossa. Persiaa värinä on ollut siis jo esillä tässä huivissa ja aiempi Light Trails on esitelty täällä. Ostin Kerästä viimeiset 3 vyyhtiä ja hyvin riitti. 


Kuvausassistenttina toimi puoliso, joten kuvakulmasta päätellen kuvasimme vanhaa kannettavaa ja modeemia. No, kuka näitä laskee. 


Kuvausvaiheessa neule on ollut jo tovin käytössä, joten siksi vähän ryppyä yms.


Neule siis aloitetaan neulomalla nuo olkapaneelit ensin ja niistä sitten poimitaan silmukat etu- ja takakappaleeseen. Ei SAUMOJA! Yhtään. Neulomisfilosofiani kiteytyy kahteen asiaan 1) paloista en neulo ja 2) en pura. Virheet toki puran, mutta lähinnä tämä tarkoittaa sellaisia hutineulomuksia. Eli ohje tai lanka on tosi syvältä, mutta sisulla se neulotaan valmiiksi ja siirretään kaappiin odottamaan, että siitä tulee kiva. Ei ole vielä koskaan tullut, mutta who knows. On sitä maailmalla huomattavasti oudompaakin tapahtunut.

Toisaalta Jonnan kanssa joskus visioimme Kerässä pidettäväksi sellaista vaihtokirppistä. Eli tuot sellaiset neuletyöt, jotka eivät olekaan itseä puhutelleet sinne ja jollekin muulle ne voivat olla juuri se juttu. Mielestäni aivan briljantti idea. Vai mitä mieltä olette?


Olen talvilomalla. Neulomisaikaa siis runsaasti, vaikka oikeasti pitäisi tehdä opinnäytetyötä. Matkustin pariksi päiväksi neulomaan kotikotiin ja lenkillä törmäsin lapsuuden leikkihoodeille. Kyseisessä ojassa on kasteltu sukka jos toinenkin. 
Nyt tyydyin kuvaamaan polulta. Nössö.

14 kommenttia:

  1. No onpa kiva neule! Mullakin on tuo ohje hankittuna, mutta miksi ihmeessä en ole sitä neulonut??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen vahvasti. Täällä jo suunnitelmissa kolmas...

      Poista
  2. Kiitti hyvästä vinkistä :) Mulla on juurikin Malabrigo sock -lankaa, sellaista tumman, pehmeän vihreää odottelemassa sopivaa mallia. Juuri sopiva määrä, lisäksi. Olen samaten tykännyt kaikista tekemistäni Suvi Simolan malleista, joten ei tunnu lainkaan huonolta idikseltä kokeilla. Toi sävy on mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuulostaa melko herkulliselta väriltä. Jään odottamaan...

      Poista
  3. On se kyllä ihana. Voisin tehdä itsekin, tuo malli on niin upea. (Ja miten ihana väri, ja värin nimi? Enkestä enkestä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuorotellen tapahtuva kestämättömyys on varsin palkitsevaa! Olen jo pienen ajatuksen suonut ikuisuuspötkäleelle. Jos kesälomalla?!

      Poista
  4. Ihan huippuhieno! Vitsi, kun jaksais noita puseroita neuloa, tuo pääsis jonoon oitis...

    VastaaPoista
  5. Se on hieno! Persia on ehkäpä paras tämän langan väreistä. Mutta mitkäs oikein ovat ne täydellisen neulepaidan kriteerit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä - kriteerit ovat vahvasti sidonnaisia mm. käyttäjän senhetkiseen mielentilaan sekä vuodenaikaan. Taidamme olla siis ikuisuuskysymyksen äärellä, jälleen kerran.

      Poista
  6. Hieno! Nuo Malabrigo sockit on ihania, mä löydän itseni aina hiplaamasta niitä kun niitä on tarjolla.

    VastaaPoista
  7. Onpa kaunis! Mä oon suunnitellut neulovani tämän mut lankavalinta on vielä kesken! Ihana tuo väri!

    VastaaPoista
  8. En ole vuosiin neulonut mitään noin isoa projektia, olen sellainen nipeesti valmistuvien neuleiden tekijä. Tyttärelle lupasin kyllä tehdä ihanan kesäisen pitsi unelma , lyhyt hihainen.

    VastaaPoista
  9. Voihan Light Trails, kyllä se vaan on hieno!

    VastaaPoista

 
Blogger Template By Designer Blogs