Pages

torstai 22. lokakuuta 2015

Päivänvarjo

Neuloin vihdoin minäkin Janina Kallion suunnitteleman huivin. Ymmärrettävästi muut ovat jo neuloneet näitä useita ennen kuin allekirjoittanut herää asiaan... Ostin kolme Janinan neulemallia kesällä ja Kerän Jonnan annettua vyyhdin Väinämöistä ei tarvinnut kauan miettiä, mitä neuloisi. Parasolin, tietenkin. 

Malli: Parasol
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, Hopea, 83 g
Puikot: 3,5 mm

Ainaoikeinneule ja langankierrot miellyttävät tällaista ihmistä, joka ei pitsistä juuri perusta. Ja tuollainen hopeinen harmaa on omiaan malliin. 


Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä kannattanut neuloa hieman isompi huivi. Ei tämäkään pieni ole, mutta olisi ehkä vielä parempi isompana. Toisaalta tämä voi mennä joulupaketissa ilahduttamaan jotain pienempää ihmistä.


Opiskelut alkavat olla loppusuoralla, joten blogin päivitystahtikin saattaa vilkastua, kun aikaa riittää muuhunkin... Ja voi elämä, miten paljon ehdin sitten neuloa. I h a n a a!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Tukuwoolia sukan varsiin...

Sukkia valmistuu. Ei ehkä yllättänyt ketään.
Varastoihin oli jäänyt Tukuwoolia kolmessa eri värissä mm. näiden lapasten jäljiltä. Sukkien varsiin tuollainen 100 % villa käy mainiosti, jalkaterän neuloin Regian sukkalangasta, jotta kestää paremmin kengissä.

Malli: Oma 64s varsi, 60 s jalkaterä
Puikot: 2,25 ja 2,5 mm
Lanka: Tukuwool ja Regia 4ply yht. 78 g

Nämä sukat taitavat jäädä omaan sukkalaatikkoon. Muistona. Ihanasta Neuleleiristä.
Mahtuvat mainiosti kenkiin ja lämmittävät sääriä talven tullen. Tai oikeastaan jo syksynkin tullen.


Kuvauspaikkana toimi rantasaunan laituri Parkanossa, Kerän Neuleleirillä. Perjantaista sunnuntaihin neulontaa, hyvää seuraa, ruokaa ja saunomista. Parasta, ihan parasta!


Kuluvalla viikolla Tampereella on ollut tarjolla varsin koleaa säätä. Aamuisin jopa -8 C. Opintovapaalla sitä voi hämmästellä tilannetta villasukat jalassa asunnon ikkunasta, mutta pitää sitä olla hyvin varustautunut. Hyvin pian sitä seison taas bussipysäkillä puoli seitsemän aamulla. Säät tuskin ovat lämpenemään päin.


Viikonlopun neulomissessiot voi hyvin perustella lukemalla perheenjäsenille neulomisen hyvistä vaikutuksista täältä! Nyt puikot ja langat esille, talvi on ihan just täällä...

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Sukkia ja sukista

Sukkien neulonta on minulle lähes meditatiivista. Tai ainakin varsin tehokas mielenhallintakeino. Silloin kuin elämässä on syystä tai toisesta suuri stressi päällä, palaan aina sukkien pariin. Useimmiten raidallisten. Osasyy on varmasti se, että sukkia paljon neuloneena, valmista tulee kuin huomaamatta. Oman käsialansa tuntee, puikkokoko on aina oikea ja silmukkamäärä samoin. 

 Malli: Oma 60 silmukkaa
Puikot: 2,5 mm
Lanka: Regia 4 ply 41 g
Väinämöinen 17 g

Sitä vaan neuloo ja neuloo. Lentokentällä, lentokoneessa ja illalla auringon laskiessa.


Ensin sitä kuitenkin miettii, että onko väriyhdistelmä sittenkään hyvä. Yksinään neulottuna Eiku-väri olisi liian levoton minun makuuni. Onneksi on harmaa.


Vahvistettu ranskalainen kantapää, kuten aina. Kärkeen tuli poikkeuksellisesti sädekavennus, kun neula oli matkalaukussa ensimmäisen sukan valmistumisen lähestyessä.
Joka tapauksessa nämä sukat muistuttavat minua ihanasta viikosta Espanjan lämmössä, vaikka nyt olenkin mieli levänneenä jo takaisin opintojen loppurutistuksen parissa.

Ja uudet sukat ovat jo puikoilla. Kuinkas muutenkaan.

maanantai 17. elokuuta 2015

Se Lemon

Osallistuin siis LemonKALiin minäkin. Samalla sain ensi kosketuksen Isagerin Spinni- lankaan. Ja voi elämä, miten ohut, mutta pehmeä neuleesta tulikaan. 160 grammaa. Tuntuu kuin päällä ei olisi mitään...

 Malli: Lemon 
Puikot: 3 mm
Lanka: Isager Spinni 160 g


Olisin tietenkin voinut tehdä neuleen juuri ohjeen mukaan, mutta luetun ymmärtämisvaikeudet saivat minut tekemään hihat hieman eri tavalla, mutta tekevällehän sattuu, vai mitä.


Sivulaskoksen tekeminen sentään poiki aivoissa ajatustyötä ja siten mielestäni onnistuneen lopputuloksen. Neule valmistui viimeisellä työviikolla ennen lomaani, eli melkoisen hässäkän keskelle. Toisaalta pysyipä pääkoppa kasassa, kun töiden jälkeen rentoutui tämän parissa. Halpaa terapiaa.


Onnistuneet kuvat otti Kerän Jonna Hietala, Titityyn Neulemiitissä Jyväskylässä. Ihana päivä kaiken kaikkiaan - oli mukava aloittaa kesäloma näissä tunnelmissa. 
Nyt onkin sitten neljä viikkoa lomailtu ja huomenna odottaa töihinpaluu. Tosin vain kahdeksi viikoksi - sitten edessä on 9 viikkoa opintovapaata. Tarkoitukseni on rutistaa opinnäytetyö valmiiksi ja valmistua etuajassa. 

Puikoilla on muuten taas Spinniä. Eikä todellakaan viimeistä kertaa. Suosittelen kokeilemaan, saatatte tekin koukuttua...

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Neljästä vyyhdistä silkkiä..

Isabell Kraemerin suunnittelema Westbourne on jo aiemminkin hyväksi todettu malli. Sannan puseron innoittamana, tein minäkin oman versioni silkistä ja ilman raitoja. Pusero on ollutkin kovassa käytössä valmistumisensa jälkeen, silkki ihoa vasten on tosiaankin silkkiä. Ja ihana pehmoista sellaista.



Puikot: 3,25 mm ja 3,5 mm
Lanka: BC Garn Tussah Tweed 200g

En ole aiemmin neulonut 100 % silkkiä, mutta veikkaan, että neulon vielä jatkossa. Neulomistuntuma silkissä ei mikään ihana ole ja langasta irtoaa melkoisesti nöyhtää neuloessa. Kostutus ja pingotus tekevät taikojaan - ja yhtäkkiä valmiina onkin ihan paras neule. Tänä kesänä paita on kulkenut joko päällä tai laukussa lähes koko ajan. En olisi uskonut aiemmin, että silkki on kylmällä lämmin ja lämpimällä viileä. No, nyt uskon.



BC Garnin Tussah Tweed on mielestäni silkkilangaksi edullinen. 250 metriä sisältävä vyyhti maksaa Kerässä 13,50e ja neljästä vyyhdistä neuloo tällaisen 3/4-hihaisen neulepuseron. 

Ei voi kuulkaa valittaa - 200 grammaa silkkaa pehmeyttä. Tweed tekee pinnasta rouhean ja samalla taittaa silkin kiiltoa.



Aikaisemmin neulomani Westbourne on Isagerin Alpaca2-langasta. Erona villan neulomiseen silkki on jotenkin löysempää, joten pääntiehen neuloin ohjetta enemmän kerroksia, sekä kavensin samalla silmukoita, jotta paita oikeasti pysyy päällä eikä valahda olkapäille. 



Neule ei ole kärsinyt kassin pohjalla matkustelusta, mahtuu pienen tilaan ja on aivan ihana vetää päälle, kun sää taas yhtäkkiä viilenee. Säähän ei voi vaikuttaa, joten on pakko varautua asianmukaisin varustein.


Varsinainen urbaanineule. Vai mitä?

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Villasukkakesä

Ei se kesä sitten tullutkaan. Kesätopit odottelevat malttamattomina kaapissa, mutta valitettava tosiasia on, että villasukille on ollut enemmän käyttöä tänä kesänä. Tuntuu, että kesäloma on kulunut säätiedotusta vahtien. Suunnitelmia ei ole ollut, ja ne vähäiset, joille on edes ajatusta suotu, ovat melko nopeasti kariutuneet. Koska sade.

En ole mikään sääasioiden supervalittaja, elämässä on huomattavasti suurempiakin murheita. Vaikea kuitenkaan löytää kovin montaa positiivista asiaa siitä, että heinäkuun viimeisen päivän aamuna on 9 astetta lämmintä ja näin iltapäivällä sataa taas kaatamalla.

Positiivistakin on. Ei ole joutunut villaa hylkäämään säiden vuoksi, päinvastoin. 

 Malli: Oma perussukka 60s
Lanka: Regia 4ply Arne&Carlos
Puikot: 2,25 mm


Kerään tuli Arne&Carloksen suunnittelemaa sukkalankaa ja tietenkin menin ja ostin kaksi kerää. No, kotona nämä eivät sitten enää puhutelleetkaan ollenkaan. Pikemminkin työnsivät luotaan. Päätin neuloa koon 38 sukat ja antaa ne joululahjaksi. Lankahan on mitä parhain, kuviot eivät vaan miellytä minua ollenkaan.




Kummitytöllekin neuloin sukat, pinkkiä 8-vuotiaalle, mitäpä muutakaan. Tarpeeseen nämä aina tulevat, vaikka eivätpä nuo lapsukaiset mitenkään innoissaan sukkatuliaisista ole. No, enpä ollut minäkään lapsena - ja tässäpä lopputulos.




Vihreä lanka on Eden Cottage Yarnsin Tempoa ja pinkki Wollmeisea. Vihreä tasoittaa kivasti pinkkiä ja taas sain käytettyä yhden pikkukeräsen pois lankakorin pohjalta. Perussukka 3 o, 1 n varrella - pysyy napakasti tuollaisissa pitkissä, laihoissa koivissa. 



Sukkien neulonta on terapeuttista. Ihan vaikka keskikesälläkin. 
Autossa, bussissa, rannalla (?!), parvekkeella ja nojatuolissa. Pääasiahan on neulonta, eikös vaan. Ehtii ne matot pestä sitten joskus, kun ne saa kuivaksikin. Ensi kesänä?

torstai 25. kesäkuuta 2015

Pellava + puuvilla

Blogissa on ollut hiljaiseloa. Viisi viikkoa. Työssä on ollut hektistä, kiireistä, stressaavaa ja vähän kaikkea muuta siihen vielä lisäksi. Muutaman kerran olen jo aloittanut postauksen, mutta priorisoinut ja jatkanutkin neulomista. 

 Malli: Oma
Lanka: Isager Bomulin 165 g
Puikot: 3,25 mm

Olen minä neulonut. Isagerin Bomulinista muun muassa. Kesäisen laatikkotopin, joka tosin odottelee kaapissa sitä kesää. Kerran on ollut päällä - tai siis nahkatakin alla...


Lankana Bomulin on ihana, pellavan hyvät ominaisuudet saavat puuvillan "huonot" ominaisuudet jäämään jonnekin taka-alalle. En neulo sataprosenttisesta puuvillasta, koska en oikein pidä siitä. Ulkonäöllisesti enkä langan ominaisuuksiltakaan. Tätä neuloessa unohtui koko puuvillan olemassaolo.


Musta ja beige, raitaa tottakai - farkkusortsit tai maksimekko. Monikäyttöinen kesätoppi, yksinkertaisuudessaan. Laatikkona alhaalta ylös ja hieman tuollainen venepääntietyyppinen ratkaisu. Ja valmistuu jouheasti. 


Kesä voisi jo tulla. Olemme valmiina.
 
Blogger Template By Designer Blogs