Pages

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Vihreä / kevät / sukat

Neuloin itselleni kevätsukat. Vihreästä Eden Cottage Yarnsin Temposta, joka sattumalta kiinnitti huomioni Kerässä. Ehti olla tovin kotonakin ennen kuin pääsi puikoille, kun mieltäni vaivasi ajatus väristä. Sopiiko vihreä edes minulle?

Malli: Oma perussukka 60 s
Lanka: Eden Cottage Tempo, väri Larch 70 g
Puikot: 2,25 mm

Lanka on erikoinen. Aloitin neulomaan 2,5 mm puikoilla, koska niinhän minä aina teen. Tai ainakin lähes aina. Hetken neulottuani päädyin purkamaan ja aloitin uudelleen kokoa pienemmillä. Kannatti. 

Ennen kastelua neulepinta oli myös todella ruma. Reikäinen ja epätasainen. Hetken jo mielessä kävi ajatus, että eikö tämän hintaluokan langan pitäisi olla edes hitusen parempaa... Onneksi kastelu teki ihmeen. Olisi oikeasti pitänyt ottaa ennen ja jälkeen- kuvat, ette kuitenkaan muuten usko. 


Sukat suunnittelin jo tekovaiheessa Converse- kenkien pariksi. Reilun joustinosuuden voi halutessaan taittaa ja siltikään se ei mene tennarien päälle. Tuotekehitystä parhaimmillaan. Sopii myös mielestäni hyvin mustien paksujen sukkiksien pariksi. 


Langassa on ihana tuntu. Ihan kuin se olisi silkkiä. Love it. 
Ihan kohta on jo kesä...


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Big Yes for Light Trails

Ei näitä ohjeita ole ihan jonoksi asti. Siis sellaisia, jonka voisi neuloa useasti. Yleensä sen ensimmäisen (ja ainoan) jälkeen on sellainen olo, että Thank God It's Done. Suvi Simola on onnistunut Light Trails- ohjeensa kanssa niin täydellisesti, että ei voi kuin nostaa hattua. Kiitos Suvi! 
Luulen olevani melko lähellä täydellisestä neulepuseroa. Ehkä.

Lanka: Malabrigo Sock, Persia, 272 g
Puikot: 3 mm ja 3,5 mm

Lankana siis Malabrigo Sock. Joka on edelleen yksi maailman ihanimmista lankoista, sekä neuloa että pitää. Tai ainakin tämänhetkisen kokemuspohjan valossa. Persiaa värinä on ollut siis jo esillä tässä huivissa ja aiempi Light Trails on esitelty täällä. Ostin Kerästä viimeiset 3 vyyhtiä ja hyvin riitti. 


Kuvausassistenttina toimi puoliso, joten kuvakulmasta päätellen kuvasimme vanhaa kannettavaa ja modeemia. No, kuka näitä laskee. 


Kuvausvaiheessa neule on ollut jo tovin käytössä, joten siksi vähän ryppyä yms.


Neule siis aloitetaan neulomalla nuo olkapaneelit ensin ja niistä sitten poimitaan silmukat etu- ja takakappaleeseen. Ei SAUMOJA! Yhtään. Neulomisfilosofiani kiteytyy kahteen asiaan 1) paloista en neulo ja 2) en pura. Virheet toki puran, mutta lähinnä tämä tarkoittaa sellaisia hutineulomuksia. Eli ohje tai lanka on tosi syvältä, mutta sisulla se neulotaan valmiiksi ja siirretään kaappiin odottamaan, että siitä tulee kiva. Ei ole vielä koskaan tullut, mutta who knows. On sitä maailmalla huomattavasti oudompaakin tapahtunut.

Toisaalta Jonnan kanssa joskus visioimme Kerässä pidettäväksi sellaista vaihtokirppistä. Eli tuot sellaiset neuletyöt, jotka eivät olekaan itseä puhutelleet sinne ja jollekin muulle ne voivat olla juuri se juttu. Mielestäni aivan briljantti idea. Vai mitä mieltä olette?


Olen talvilomalla. Neulomisaikaa siis runsaasti, vaikka oikeasti pitäisi tehdä opinnäytetyötä. Matkustin pariksi päiväksi neulomaan kotikotiin ja lenkillä törmäsin lapsuuden leikkihoodeille. Kyseisessä ojassa on kasteltu sukka jos toinenkin. 
Nyt tyydyin kuvaamaan polulta. Nössö.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Palmikkoa...

Mielestäni Purl Soho julkaisee neuleohjeita, jotka osuvat ainakin meikäläiseen. Niin kuin tämä pipokin. Palmikoissa on jotain ihanan pehmeää ja malli on sellainen, että sopii tällaiseen hieman keskivertoa isompaankin päähän. Ja mikä parasta, pysyy myös hyvin päässä.

Lanka: Drops Nepal, 110g
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm

Resoriosuus on melko pitkä, joten pipoa on tarkoitus pitää resori taitettuna, mutta mikään ei estä pitämästä päässä ilman taitteluita. 
Tupsua arvoin pitkään, mutta koin parantuneeni 80-luvun tupsupipotraumoista, ja uskaltauduin lisäämään tupsun. Kannatti. Ilman tupsua pipo näytti päässäni lähes uimalakilta. Ei hyvä. 
Toim. huom. Nuoremmille lukijoille tiedoksi, että 80-luvun tupsupipoissa, tupsut olivat kokoa tuo pipo.


Lankana Nepal on todella lämmin, eikä tätä pipoa voikaan suunnitella pitävänsä pikkupakkasilla. Mittarin laskiessa yli -10 asteen pipon voi kaivaa esille, ja tämä on mitä mainioin asuste esim. pilkkiretkellä tuulisella järven jäällä. 

Charlotte Light Cardigan on muuten enää nappeja vailla. 
Ja kotiutin muuten Kerästä Malabrigon Sockia - Light Trails on jo puikoilla... 




sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa...

Kevään lähestyminen saa kaipaamaan värejä. Harmaa on toki ykkönen, mutta asusteissa voi vähän irroitella.

Malli: Oma 48 s
Puikot: 2,5 mm
Lanka: Tukuwool yht. 32 g

Lapaset neuloin välityönä, kun villatakkiprojekti alkoi tökkiä. Lapasten valmistuttua alkoi villatakkikin edistyä kummasti, joten win-win-tilanne, selkeästi. Tukuwool on 100% villaa, joten kevyesti hankasin lapasia liotusvaiheessa ja lopputuloksena sain kivan tiiviin pinnan. Tukuwoolista tekisi mieli neuloa ensi talvea varten kaksinkertaiset lapaset. Ihana lanka.



Nyt vaan mieli halajaa jo kevät-/kesäneuleiden pariin. Madder julkaisi ihanan Simple pleasures- kokoelmansa, josta tekisi mieli neuloa kaikki. Selkeästi tällä hetkellä kaipaan puikoilleni kaikkea yksinkertaista ja ohutta. Harmaata ja vaaleaa, värejäkin. Saa nähdä, mikä tuon Charlotte Light Cardiganin jälkeen pääsee puikoille... 


Vielä on neuletakin vartalo-osaa jäljellä 5 cm, ennen kuin pääsee hihojen pariin. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Neulot ja neulot, silti mitatessa mittaa on aina tullut vain sentti lisää. Huoh. Ja silti haaveilen ohuemmista langoista.... 


keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Tukuwool + Regia = Ihanat lapaset


Neuloin teinille lapaset. Jonnalta häälahjaksi saamasta Tukuwoolista, yhdistettynä Regian 4ply sukkalankaan. Mallikerta syntyi apinoituna Sannan sukista. Voisin sanoa, että toimii. Ja lanka on aivan ihana. Lapasten valmistuttua liotin niitä oikein reilusti, ( eli unohdin ne lavuaariin), mutta lopputuloksena olikin ihana pehmeys neuloessa hieman rasvaisen tuntuman sijaan.



Teinillä on melko iso käsi, joten nämä ovat kokoa 10", jos oikein aloitetaan käsinekokoja käyttämään.  Mallikerta ei tosin vaadi kuin parillisen määrän silmukoita, joten tämä on vapaasti kopioitavissa ja säädettävissä silmukkamäärien mukaan.


Instagramin puolella kysyttiin ohjetta näihin, joten tässä on jonkinmoinen ohje. Tai lähinnä nämä kai ovat allekirjoittaneen muistiinpanot... Jos ei aukea niin laittakaa viestiä, voin suomentaa tätä. Huomaa, että neulon vain englanninkielisiä ohjeita. Neulontasuomeni on vähän tuollaista tönkköä...


Ohje:
Fingering-vahvuinen lanka eli n. 400m/100g.
64 silmukkaa.
3 * kerros oikein, kerros nurin = 6 kerrosta ainaoikeaa
2 o, 2 n- joustinta 26 kerrosta.
Aloita mallineule, 6 kerroksen jälkeen aloita peukalokiila. Eli 2. puikon lopussa, kun jäljellä on 3 silmukkaa tee *M1r, neulo 2 s, tee M1l, neulo 1 s.* Toista ** joka 2.krs kunnes kiilaa varten on 20s. Neulo yksi kerros ilman lisäyksiä ja siirrä kiilan silmukat apulangalle tms. ja luo 2 silmukkaa kiilan kohdalle, jatka neulomista, kunnes lapanen peittää pikkurillin. Tee nauhakavennukset joka krs, kunnes silmukoita on 8 jäljellä. Katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi.

Peukalo:
Siirrä peukalon silmukat puikoille, 8s, 8s ja 4s sekä poimi 3. puikoille 4 silmukkaa lisää uusien silmukoiden luomisreunasta. Jatka mallineuletta, kunnes peukalo yltää kynnen alkuun. Neulo 2 o yhteen joka puikon alussa, kunnes 6 silmukkaa on jäljellä. Katkaise lanka ja vedä silmukoista läpi.

Neulo toinen lapanen peilikuvaksi. Eli peukalokiila 3. puikon alkuun.

Mallikerta:



Lämpimiä hetkiä lapasten parissa!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Schnee - vihdoinkin


On se. Mukava, iso, lämmin ja monikäyttöinen. Loppupäätelmä: kannatti siis neuloa. Tästä(kin) tuli hetkessä suosikkini. Veikkaan, että kevään lähestyessä uuden kevättakin ostaminen siirtyy (taas)- ja kuljen vain tässä. 


 Malli: Schnee
Lanka: Drops Lima 650 g
Puikot: 4,5 mm


Suosittelen siis lämpimästi tämän neulomista. Houkuttaisi neuloa tämä itselle uusiksi. Hiilen värisenä, esimerkiksi. Ihan hetkeen en varmaan neulo, kun on kaikenlaisia muitakin houkutuksia odottamassa, mutta some day, I hope. 



Helmineule on pintastruktuuriltaan kaunis. Ja olkapäiden lyhennetyt kerrokset ovat melko nerokas keksintö. Ohjeessa ei muutenkaan ollut mitään epäselvää tai epäolennaista. Hyvin kirjoitettu ja hyvin testattu ohje on oikeasti kyllä nautinto neuloa. Minun hermorakenteelleni ei ole sopivaa sellaiset voit tehdä a) näin b) näin tai vaihtoehtoisesti c) näin. En tee. Neulon sitten ihan kokonaan eri neuleen, sen sijaan, että neuloisin samasta ohjeesta joku sata eri variaatiota.


On tässä napitkin. Kolme isoa puista - kerrankin löytyivät heti nappikauppaan astuttuani. Ja vielä viikon sisällä neuleen valmistumisesta. 
Toim.huom. Kolme isoa nappia tulee neulottua kiinnikin huomattavasti nopeammin kuin 10 pientä.

Tällä hetkellä puikoilla on pinkit vauvasukat. Mielessä on jo seuraava projekti, joka saattaisi olla Charlotte Light Cardigan Madder Anthology 2:sta. Kaapissa olisi sopivasti mustaa lankaa, 50% villaa - 50% alpakkaa. Vahva tunne, että toimisi loistavasti käyttötarpeeni kanssa. Will see. Saattaa tässä joku Rikkekin tulla välityönä... Tai kesätoppi. Mitänäitänyon.

Rentouttavaa sunnuntaita, lukijat! 
Mä aion neuloa ihan koko päivän. Ja katsoa MM-Falunia. Loistava yhdistelmä.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Varaston arvon pienentäminen jatkuu...

Otsikosta saattanee arvata, että sukkaa pukkaa. Novitan Nalle-langat ovat marinoituneet kaapissa useamman vuoden. Itse asiassa ovat peräisin ajalta, kun Arne ja Carlos julkaisivat joulupallokirjansa. Ja siitä nyt on... mitä siitä nyt sitten on. Riittävästi kuitenkin. Nämä sukat menevät myös miehen työkaverille. En usko hänen olevan pahoillaan, vaikka värimaailmasta tulee mieleen palokärki. Aikaisempi valmistunut pari oli hänen mieleensä, koska varpaat eivät enää palele. 


 Malli: Perussukka 60s
Puikot: 3 mm
Lanka: Novita Nalle, Lang Yarns Novena yht. 110 g


Neulojalle palkitsevaa on myös arvioida langan kulutus niin, että projektiin saa oikeasti ihan maksimaalisen hyödyn jämäkeristä. Nyt ei sukkaa enää neulo Novitan keristä. Tai siis ainakaan näistä väreistä. Kaapin perältä löytyi edellämainitun joulupallohuuman jäljiltä 2 (?) aloitettua kerää valkoista Nallea. Puhtaan valkoisesta langasta ei saa mitään järjellistä aikaiseksi, joten taidanpa siirtyä epämukavuusalueelle ja värjätä ne. Joskus. Tai jos äiti värjäisi...? Tai ainakin opettaisi minut.


Onhan nämä tarkemmin katseltuna ihan hauskat. Ei kai jämälangoista aina tarvitse neuloa tasaraidallisia sukkia? 


Schnee on muuten jo valmis. Instan puolella seuraavat ovat jo nähneetkin kuvan. Blogiin neuletakki pääsee esittelyyn heti, kun 1) napit ovat löydetty ja ommeltu paikalleen ja 2) päivän valo sekä kuvaaja ovat samaan aikaan tavoitettavissa. 

Myrskyisää Lainan päivää, lukijat. Stay warm. 
 
Blogger Template By Designer Blogs